Eli nyt on lopultakin saatu siirrettyä muutama kuva puhelimesta koneelle ja niin edelleen tuohon raksasivulle.

Kaikki vapaa-aika, mikä töiltä jää, menee melkein raksalla. Jannella vielä enempi kuin minulla. Mutta omaa on mukava tehdä. Kuitenkin koiraakaan ei viitsi hirveän pitkiksi ajoiksi jättää yksin kotiin ja raksallekaan sitä ei ole turvallista kuljettaa, loukkaa vielä itsensä.

Kolmen viikon päästä sitten syntyy koiranpentuja ja minun aikani menee ainakin ensimmäisen viikon melko tiiviisti niiden kanssa. Tosin töissäkin pitää koettaa käydä, mitenhän sitä raaskii... :) Minulla on vielä kaksi viikkoa töitä tuossa osastolla ja sitten siirryn noin kuuksudeksi lastenneuvolaan. Mukava päästä tekemään sitäkin työtä välillä, ettei ihan pääse unohtumaan. Sittenpä suunnitelmat onkin auki, että mitä töitä loppuvuodesta. Ja koiranpennuista on jo tullut varauksiakin, tosin olen sanonut tiedustelijoille, että katsellaan ensin ihan rauhassa mitä tuleman pitää, ennenkuin otan sitovia varauksia vastaan.

Mutta pitääpä jatkaa kotitöiden tekoa, pyykkikone odottaa lataamista ja niin edelleen!